sadepisaroita

3. SYKSY

Syksy alko hiljaa tehdä tuloaan. Minä olen aina rakastanut syksyä. Mielestäni syksy on vuoden kaunein ja rauhoittavin vuodenaika. Lehdet vaihtavat väriä, kaikkialla on kaunista. Lehdet tippuvat puista hiljalleen ja vesisateet alkavat. Vesisateen ropina rauhoittaa aina minua. Usein kun sataa niin käyn kävelyllä tai sitten istun sisällä, juon kahvia ja luen kirjoja.

Tämä syksy oli kuitenkin jotenkin erilainen. En nauttinut siitä samalla tavalla miten olen joka vuosi nauttinut. Ahdisti vain kokoajan ja en löytänyt mistään mitään kaunista. Kaikki oli vain rumaa, mukaanlukien oma mieleni. Sade ei rauhottainut minua vaan sai minut itkemään. Kaipasin sitä vanhaa minää. Missä hän oli?

Oli maanantai. Olin yöllä nukkunut vain 3 tuntia juuri ja juuri, ei vain uni tullut ja kun tuli niin ahdisti. Kello oli 7:09 ja olin jo ylhäällä juomassa kahvia. Hiukseni olivat likaiset, vaatteeni olivat likaiset. En vain jaksanut välittää enään. Oli jo saavutus että nousin ylös sängystä enkä jäänyt sinne koko päiväksi. Mieleni teki syödä mutta samalla en halunnut syödä, eikä jääkaapissakaan ollut ruokaa. Istuin sohvalla niin kippurassa kun vain pystyin olla ja hörpin kahvia. Kello tikitti, ovet kävivät rapussa, lasten nauru raikasi ulkona. Kuuntelin. Hengitykseni oli tasaista, sydämeni löi tasaisesti.

Yhtäkkiä hätkähdin siihen kun ovikello soi. Pelästyin ja sydän hyppäsi kurkkuun. Kuka siellä voisi olla? Katsahdin kelloa ja se oli jo 12:27. Kävelin hiljaa ovelle ja avasin varovasti. Siellä oli Markus. Mitä Markus teki täällä?

”Moi Eve! Olin täs lähistöllä nii aattelin tulla moikkaan sua, eikai haittaa?” Markus sanoi ja hymyili. Menin aivan lukkoon enkä tiennyt mitä olisin sanonut mutta nyökkäsin vain ja lähdin takaisin sohvalle. Markus tuli istumaan viereeni ja otti minut hetkeksi kainaloonsa. ”Lähtisiks Eve mun kans käymää vaikka kävelyllä? Käytäis vaikka kahvilla jossain, ei meidän oo pakko käydä missään kahvilassa vaan voidaan ihan napata kahvit mukaan ja käydä istuskelemassa jossain?” Tunsin kuinka mun sydän rupes hakkaamaan lujempaa. Mietin vain mielessäni että mä ulos? Apua. En mä voi.

”Ööö, en mä oo ees käyny suihkussa tai mitää.. emmätiiä..” koitin änkyttää. ”No tuu, mä autan” Markus sanoi ja hymyili taas mulle. Markus vei mut vessaan ja autto mut suihkuun ja haki mulle puhtaat vaatteet. Suihkun jälkeen Markus autto mua kuivaamaan mun hiukset ja laitto ne kiinni. Mulla oli hyvä olo. Ei pelkästään sen takia että olin käynyt suihkussa vaan myös sen vuoksi että mulla oli siinä ihminen joka välitti ja sen takia auttoi mua.

”Voinko mä lähtee tän näkösenä, eihän mulla oo ees meikkiä tai mitään..” sanoin hiljaa Markukselle. ”Tottakai voit, näytät hyvältä ilman meikkiäkin.” Markus sanoi ja hymyili taas. Markus haki mun takin, kengät ja huivin. Puin ja sit me lähdettiin. Käytiin hakemassa kahvit mukaan läheiseltä huoltoasemalta ja mentiin istumaan satamaan penkille.

Viileä tuulenvire puhalsi mun kasvoihin ja hiuksiin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mä tunsin olevani elossa. Hörpin mun kahvia ja istuttiin vaan hiljaa. Ei puhuttu mitään, mutta oltiin läsnä molemmat silti. Mä olin elossa.

2. MARKUS JA MINÄ.

Olin vihdoin saanut itseni kasattua kokoon taas ja puettua päälleni. Puin päälleni paksun villaneuleen ja lökärit ja villasukat. Harjasin hiukset ja laitoin ne kiinni nutturalle. Ovikello soi. Siellä oli varmaan Markus. Kävelin ovelle ja hengähdin kerran syvään. Pysy kasassa nyt perkele, sanoin itselleni.

”Moikka Eve! Jokos sä oot keittäny kahvit?”, Markus sanoi ja hymyili hieman irvaillen ja halasi minua. En muistanut että jonkun ihmisen halaus voisi tuntua näin hyvältä. Purskahdin itkuun. Voivittu mun piti pysyä kasassa… Markus piti minua hetken tiukassa halauksessaan ja samalla toisella kädellä silitti selkääni. Nyyhkin hetken ja sitten Markus pyyhki varovasti kyyneleeni paidan hihallaan pois.

Markus oli minulle tuki ja turva. Markus oli pitkä, hieman pyöreä ja hänellä oli leveät hartiat. Markuksella oli erittäin hyvä tyyli ja oli aina kovin huolitellun näköinen.  Markuksella oli siniset lempeät silmät, vaalea kihara tukka ja hymykuopat. Kun Markus hymyili niin kaikki naiset olivat kuin sulaa vahaa. Ja Markuksen nauru tarttui aina jokaiseen. Luonteeltaan Markus oli kiltti ja helposti lähestyttävä mutta hieman varautunut uusia tuttavuuksia kohtaan. Markus oli pääasiassa hyvin asiallinen aina mutta oli hänessä se hassu sekopää puolikin. Markuksella oli suojakuori ja sen läpi oli vaikea päästä mutta jos sen läpi pääsi niin ymmärsi miksi se suojakuori oli. Markus oli kovia kokenut mutta vahva persoona. Hänen vahva persoonansa pääsi esille hänen taiteellisessa puolessaan, Markus soitti kitaraa. Markus oli erittäin hyvä ystävä, hän ei tuominnut vaan oli aina todella ymmärtäväinen. Markus oli kuin unelmien poikaystävä mutta me olimme vain ystäviä. Olimme aina olleet. Nuoruudessa olimme ihastuneita toisiimme mutta päätimme jättää sen asian sikseen ettei ystävyytemme kärsisi siinä.

Markus ymmärsi minua kaikista parhaiten. Ja hän halusi olla tukenani. ”Mee sä sohvalle vaan odottaan nii mä meen keittämään kahvia meille ja katotaan sit mitä tehään”, Markus sanoi hymyillen. Iso kivi vierähti taas sydämestäni pois kun Markus oli paikalla. Kaikki tuntui helpommalta kun hän oli paikalla.

Joimme kahvia ja nauroimme. Juttelimme kaikesta mitä mieleemme juolahti. Puhuimme töistä, koulusta, naisista ja miehistä. Kerroin isästäni ja siitä että hän tulee käymään tätini kanssa. Aika kului kuin siivillä kun siinä istuimme. Kysyin häneltä varovasti haluaisiko hän auttaa minua siivoamaan hieman kun en vain tällä viikolla ole pystynyt siihen. Hän nyökkäsi ymmärtäväisesti. Huokaisin helpotuksesta. Markus oli niin kiltti. Mitä tekisinkään ilman häntä?

Saimme siivottua ja tuntui heti helpommalta hengittää kun yksi asia oli hoidettu.

”Tota mä tiedän että sä et mielellää haluis puhuu tästä mun kans.. Mut mun on silti pakko kysyä… Ooks sä aatellu et kävisit sun äidin haudalla? Jos se vähä helpottais?”

 Joo kyllähän mä olin monesti aatellu, halusin sanoa.

”Emmä..”, sanoin hiljaa. Halusin vaan ohittaa koko kysymyksen ja unohtaa asian siihen mutta tiesin että Markus ei. Mutta yllätyksekseni Markus vaan nyökkäs ja jättikin asian siihen.

Markus oli vielä hetken siinä seurana ja sitten lähti kotiin koska hänellä oli huomenna aikanen herätys töihin. Mulla oli mukava päivä mutta maailma romahti taas kun Markus lähti. Mä olin taas yksin mun pään kanssa.